26. maaliskuuta 2013

Pääsiäisen tiedote

Pääsiäisen aukioloaikamme

29.3. - 1.4. klo 12-16



Sveta Peura saapuu Pitkäperjantaina klo 12-16 

Höyry-galleriaan maalaamaan pääsiäismunia. 

 Hänen opastuksellaan voi maalata tai seurata pisankamunan maalausta.




Sveta on muuttanut miehen perässä Suomeen Länsi-Siperian Topolskista. Pisankamunia hän on oppinut maalaamaan kurssilla Yaroslawlissa. Maalasin munia joka päivä(melkein)
Maalaan munia lähes päivittäin.

Minulle munien maalaaminen on rukousta. Työhuoneella on hiljaista. silmien edessä kaunis keskisuomalainen maisema. Olen siinä yksin ajatusteni kanssa ja lähetän hiljaisia rukouksia ylöspäin. juuri se on koko munanmaalauksesssa tärkeintä, sen syvin olemus – ei se, mitä saan aikaíseksi.
Muna on aina edustanut uuden syntymistä eri kulttuureissa. Jossakin maalaaminen on tarkasti ssädeltyä ja jokainen pistekin on oltava perinteen mukaan, samoin värit. Toisessa paikassa maalaaminen on vapaampaa. Käytännöt poikkeavat kylittäin toisistaan. Itse olen perehtynyt Karpaattien vuoristokylien ikivanhaan tapaan ja maalaan sekä perinteisiä malleja että luon omiani.


Entisaikaan vuoristokylien vanhat naiset ottivat pisankamunien maalaamisen omakseen. He pitivät perinnettä salaa yllä myös neuvostoaikana. Kun päivän työt oli tehty, naiset kokoontuivat vuorotellen maalaamaan munia toistensa luo. Samalla hoituivat tiedonkulku ja ystävyyssuhteet. Tapa olisi varmaan tarpeen nykyäänkin?






 

13. helmikuuta 2013

Emalipuu-kaupan kuvakavalkadi








Emalipuu-kaupan valikomissa tuotteita seuraavilta tekijöiltä;
  • Laaja valikoima Ulla Huttusen ja Arto Salmisen esineitä emalista-ja puusta. www.emalipuu.fi
  • Sirpa Hasa, batiikkitekstiiliä
  • Risto Hämäläisen, käyttökeramiikkaa
  • Riiminka, laukkut-pussukat(valikoima laajenee mekoilla keväällä)
  • Hannele Hakanen, käsinvaletut kynttilät
  • Copperfield-Taidegraafikko Kirsi Neuvonen, kortit ja luonnosvihkot
  • Päivi Hintsanen-taiteilija, vedokset,kortit ja pinssit
  • Pekka Suomäki-taiteilija, rintanapit
  • Simo Heikkilä- sisustusarkkitehti, puiset valaisimet
  •  
  • Joitakin julkaisuja mm. Periferia/Simo Heikkilä, Jyväskylän taiteilijaseuran juhlakirja, Korpilahden Historia II, Keski-Suomen kantele

29. kesäkuuta 2012

SuviDesign 13.–15.7.

Olemme iloisia ,että saimme kutsun vuoden 2012 SuviDesigniin!
 
Mitä? SuviDesign on muotoilun- ja taideteollisuuden myyntinäyttely. Tapahtuman kuraattori on muotoilija-kouluttaja Mervi Muikku. Näytteilleasettajina on 24 muotoilijaa ja designin ammattilaista, jotka ansaitsevat tulla nostetuksi esiin. Heidän tuotteensa ovat tunnistettavia, ja niiden suunnittelussa on ajatusta sekä omaleimaisia ideoita. Tunnelmallisessa tapahtumassa on mahdollisuus tehdä ostoksia: esimerkiksi astioita, huonekaluja, laukkuja, koruja, vaatteita ja takorautatuotteita. Missä? Orivedellä, Taidekeskus Purnussa. Mieleenpainuvassa ympäristössä voi samalla tutustua tuotteiden valmistajiin, nykytaiteeseen ja Längelmäveden kulttuurimaisemaan. Kohokohdat? SuviDesign on alansa ainutlaatuinen valtakunnallinen tapahtuma, joka sopii sisustuksesta, taiteista ja muotoilusta kiinnostuneille. 

Tapahtuman järjestää Muotoilu ja taideteollisuus MUTTA ry. Lisätietoja: www.suvidesign.fi, info@suvidesign.fi

15. kesäkuuta 2012


JUHANNUKSEN AJAN AUKIOLOAIKAMME

22.7 pe 10–16
23–24 la - su 12–16