28. syyskuuta 2009

Paukun näyttely päättyi,,


Taas yksi näyttely on saatettu päätökseen,ja esineet noudettu kotiin.
Seuraavana onkin tulossa Kädentaidot Messut ,Tampereella ja sitten onkin jo joulun aika tapahtumat,joista tuonnempana.


25. syyskuuta 2009

Talviteloille


Eilinen oli, kuulas ja kaunis syyspäivä, ja iltapäivästä "karkasin" työmaaltani ulkohommiin.
Teimme taas sen ikävän työn, jonka olemme tehneet jo kuuden vuoden ajan syksyisin. Pasuunankukkamme "Hirviö" katkaistiin ja vietiin talviteloille vanhan koulun uumeniin. Mutta kevän koittaessa,kasvu taas pyrähtää käyntiin.
Tänä kesänä hirviömme ( nimensä hän sai kasvuvoimastaan ) kasvoi kaksimetriseksi ja kukki kolmisensataa kukkaa kesän aikana.
On ilo katsella aina kukan kasvua, ja sitä miten hyönteiset nauttivat myös siitä, jos vain pääsevät aina kukan pohjalle ruokailemaan.
Joskus kun hyönteisten "tassut" lipsuvat ,ja perille meno on hankalaa. Ei pitäisi naurra,mutta on se huvittavankin näköistä temmellystä.
Muut kukat lähtevät verannaltamme myös talviteloille tämän viikonlopun aikana,,,ja siinä on hommaa taas laittaa kaikki pois talven tieltä.
Olin hölmö ,että sen jälkeen kun olimme katkaisseet kukan,muistin ,että kuva piti ottaa. Joten ylempi kuva on viimevuodelta, ja alempi on yökuvausta tältä kesältä.
Joten karkaan taas iltäpäivällä töistä pihahommiin:)

24. syyskuuta 2009

Kasvihuoneen ikkunat


Kun kauan sitten haaveilimme kasvihuoneesta, kuva oli toisenlainen. Ja jos olisimme alkaneet mieheni kanssa kahdestaan sitä toteuttaa ,tekisimme sitä vielä vuonna 30000:)

Onneksi suvussa on auttavia käsiä ja talkoomeininkiä. Ja niin meillä yhtä'äkkiä onkin tulossa pihaamme vanhoja ikkunoita.
Ne ikkunat ,joita ajattelimme "kerätä" sieltä täältä olisivat olleet vanhempia,mutta olisipa niissä ollut kerääminenkin ,saati sitten niille rungon tekeminen vaatinut miettimistä ja aikaa.
Ja nyt en epäröi Arton tai muiden sukulaisten taitoja osata tehdä,vaan kuinka hankalampaa se olisi ollut. Koska kaikki lasit olisivat tietenkin olleet eri kokoisia.

Joten ikkunat on pihassa,ja ensiviikolla aloitamme perustusten teon. Ja mitä se pitää sisällään,,,sen tietää parhaiten Arton lankomies. On onni kun joku tietää heti,miten pohja työt pitää mennä,jotta kasvihuone olisi pystyssä vielä ensitalven jälkeenkin:)

23. syyskuuta 2009

Ulla pihalla

Kuva on viime vuoden matkaltani Englannissa, josta löysin tämän viehättävän kasvihuoneen eräästä puutarhasta. Kaunis!


Lause -Elämäntapana emalipuu, pitää sisällään kaiken mitä työhömme ja elämäämme kuuluu. Tulet seuraamaan myös pihaamme nousevan ( unelmani) kasvihuoneen rakentamista.

Kasvihuone tulee olemaan noin 16neliötä. Kuoppa on jo kaivettu ,ja kahden viikon aikana projekti tulee edistymään,,,vauhdilla? saas nähdä!
Lisään kuvaa alkuvaiheista pian.


22. syyskuuta 2009

Debby Moxon,UK


Saimme viime viikolla tutustua paremmin Englantilaiseen korutaiteilijaan. Debby ja hänen miehensä Ian Simm, asuvat ja työskentelevät Yorkshiressa. Debby työskentelee titaniumin kanssa ,ja on valmistanut/kehittänyt omaa tekniikkaansa jo 25-vuotta.


Suosittelen vilkaisemaan heidän sivujaan.



Korutaustat


Saimme vihdoin uudet korutaustamme ja esitteemme ulos painosta. Pikkuhiljaa sitten uusi graafinen ilmeemme ja logo tulee toivottavasti tutuksi, vanhan ua-logon poistuttua.

7. syyskuuta 2009

Lisää uutta Emalipuussa


Toinen iloinen tapahtuma seurasi myös www-sivujemme julkaisun rinnalla.
Painoon menossa on uudet taustat koruille ja ihka uudet esitteemme. Esitteitä on kolmea erillaista (Ulla, Arto ja Emalipuu).
Kun painokset valmistuvat, niin mm. uudet korutaustat ilmaantuvat pikkuhiljaa koruihin jälleenmyyjien kautta.
Näiden visuaalisen ilmeen on suunnitellut Tiina Leino, www.villakas.fi

6. syyskuuta 2009

Odotus palkittiin,,,


Tapaat kuvan viherjäärän sivuillamme,,,,

Näin ainakin itse koen! Olemme Päivin (Hintsanen) kanssa työstäneet jonkun tovin www sivujamme. Asiat ottivat aikaa,mutta odotus palkittiin "meidän näköisillä" sivuilla.Toivon ,että löydät meidän hengen näiden sivujen kautta.

Sivujen teossa ,olen oppinut vallan kauheasti asioita,ja oppinut entistä enemmän arvostamaan ihmisiä ,jotka ovat oman alan ammattilaisia! Näihin kuuluu mm. Päivi.

Samaan aikaan ollemme uudistaneet graafista ilmettä yhdessä Tiinan ( Leino) kanssa ,ja nekin on nyt painatusta vaille valmiit! Saimme uuden mm.logon ja esitteet.

Kun on ollut käsityöläisenä vuosia ,aina aika ajoin kaipaa uudistamista työssä,,,,ja nämä kaksi uudistusta ,jotka on valmistuivat, "potkivat" meitä eteenpäin omassa työssämme!

Koska asiakas = me ,,,olemme iloisia ja onnellisia sivuistamme ja tuoreista esitteistämme! www.emalipuu.fi

3. syyskuuta 2009

Hiljaa hyvä tulee?

Kun tämä "bloggaus" on vielä uutta ,,,toivon mahdollisilta vierailijoita kärsivällisyyttä näiden sivujeni lopullisen muodon saavvuttamisen suhteen.
Tämä ei ole vielä luontevaa luettavaa ,koska hiukan tässä alkujännitystäkin vielä esiintyy.
Jokatapauksessa,,,sivuilleni ilmestyy kuvia emalipuun esineistä ja talossa tapahtuvista asioista.
Ylläoleva kuva on yksityiskohta koivuisesta rasiasta ,jonka mieheni/työparini Arto (Salminen) on sorvannut. Kansi on emaloitu.