19. joulukuuta 2011

18. joulukuuta 2011

3. joulukuuta 2011

Kaksi hienoa näyttelyä avautuu 6.12.

Emalipuu-kaupan yhteydessä olevassa Höyry-galleriassa avautuu joulunajaksi kaksi hienoa myyntinäyttelyä.

Fiskarsilaisten töitä on myynnissä sekä alhaalla Emalipuu-kaupan puolella sekä Höyry-galleriassa. Taitoa Fiskarsin- näyttelyn tuotteet ja teokset saa heti mukaan.

Avajaisia vietämme Itsenäisyyspäivänä 6.12. ,klo 10-18 nimellä

JOULUHÖYRYT

Taitoa Fiskarsista


Korpilahden sataman Höyry-galleriassa on joulun ajan esillä kooste fiskarsilaisten tekijöiden teoksista taiteesta käyttöesineisiin. Taiteiljoita edustavat taidemaalari Eeva-Kaisa Ailus ja valokuvataiteilija Sade Kahra, tekstiliilitaiteilijoista ovat mukana Soili Arha ja Pia Nieminen. Fiskarsin lehtomainen maisema tunnetaan laajasta puuvalikoimasta ja puuseppiä näyttelyssä edustaa Petri Koivusipilä. Kultasepän mestaritutkinnon suorittaneita on ruukissa useita, Korpilahdella nähdään heistä kahden, Elina Makkosen ja Timo Mustajärven tuotteita. Keraamikoista ovat mukana Riitta Talonpoika ja Mika Sarasjoki. Lisäksi mukana on Paperipajan Erja Huovila, joka taitaa paperinvalmistuksen niin länsimaisella kuin japanilaisellakin tekniikalla, Häneltä on esillä sekä paperista tehtyjä tuotteita, että Fiskars-aiheinen grafiikan salkku, jossa on vedoksia Inari Krohnilta, Esa Riipalta, Kuutti Lavoselta ja Marjatta Hanhijoelta.

A6- näyttely


Kesän myönteisten kokemusten innoittamana Höyry-galleria jatkaa näyttelytoimintaa piharakennuksessa myös talvikaudella. Osana Jouluhöyryt-kokonaisuutta tilaan rakennetaan A6-kutsunäyttely, joka koostuu grafiikasta, piirroksista, valokuvista ja muista paperille toteutetuista teoksista.

Nimen mukaisesti näyttelytöiden koko on A6 (105x148 mm), ja teokset ripustetaan seinien sijasta kuuseen. Näyttelyyn osallistuu 18 keskisuomalaista taiteilijaa, joilta jokaiselta on esillä yksi teos. Mukana ovat Tuomas Hallivuo, Päivi Hintsanen, Maija Holma, Jonna Jantunen, Juho Jäppinen, Kapa, Vesa Lahti, Virpi Leinonen, Sari Linna, Jyrki Markkanen, Timea Mucsi, Aino-Kaarina Pajari, Anna Ruth, Ilona Rytkönen, Rune Snellman, Pekka Suomäki, Rita Vargas ja Ulla Virta.

Tämän hienon kattauksen siivittämänä toivotamme Emalipuun ja Höyry-gallerian puolesta,,,

Tervetuloa Jouluhöyryihin

Paikalla myös batikkitaiteilija Sirpa Hasa ja muotoilija Kristian Venäläinen

VAPAA GLÖGI,PIPARI JA PÄÄSY

PS. Piparit on valmistanut Turkkilan Tila muuramesta

Emalipuu-kaupalla ja Höyry-galleriassa tapahtuu,,


JOULUHÖYRYT

itsenäisyyspäivänä 6.12 klo 10-18

Taitoa Fiskarsista -myyntinäyttely sekä A6-näyttely avautuu.

Paikalla myös batikkitaiteilija Sirpa Hasa ja muotoilija Kristian Venäläinen.

VAPAA GLÖGI,PIPARI JA PÄÄSY
TERVETULOA

Joulukuun aukioloaikamme
ma-pe 10 - 18
la 10 - 16, su 12 - 16 ( tai sopimuksen mukaan)

Kynttilät saapuivat.

Hannele Hakasen laadukkaat käsinvaletut kynttilät saapuivat Emalipuu-kauppaa!


Kynttilöistä löytyy kolmea eri mallia,
- Lootus,joka on monihaarainen upea pöydän koriste.
- Pitkä juhlakynttilä
- Talonpojan kruunukynttilä

22. marraskuuta 2011

Emalipuu Käden taidot messuilla


Viime viikonlopuna Emalipuu oli taas mukana Tampereen Käden Taidot messuilla.


Messuilla oli taas vilskettä ja vilinää,ja kävijä ylitti varmaan 20 000!
Messujen tavoite oli myös kertoa Höyry-galleriastamme,jonka näyttelyvuosi 2012 on täynnä.

13. marraskuuta 2011

Emalipuu Unkarissa

Keskisuomalainen kädentaito esillä Unkarissa

Jyväskylän Unkarin ystävyyskaupungin Debrecenin alueella toimiva Hajdú-Biharín maakunnan kansantaiteen yhdistys (The Hajdú-Bihar County Folk Art Association) esittelee keskisuomalaisia kädentaitajia yhteisnäyttelyssä 5.11. - 20.12.2011 Debrecenissä ja Nádudvarissa. Näyttelyyn on kutsuttu huovuttaja Leena Sipilä sekä korpilahtelaisen Emalipuun yrittäjät Ulla Huttunen ja Arto Salminen. Jouluteemaiseen näyttelyyn asetettiin esille lisäksi multialaisia Kalevantuli -kynttilöitä ja muuramelaisen Mella Nousiaisen tonttuja sekä Ammattiopiston oppilastöitä. Näyttely on vastavierailu viime syksynä Saarijärven Museossa toteutuneelle yhteisnäyttelylle, johon Taito Keski-Suomi ry oli kutsunut ystävyysmaakunta-alueen mestarikäsityöläisiä.


Hajdú-Biharin maakunta Unkarin Pustan alueella on kuuluisa mestarillisesta kansantaiteen ja käsityön osaamisesta. Nádudvarissa sijaitsee yksi Unkarin korkeatasoisimmista käsityön ja kansantaiteen ammatillisista oppilaitoksista. Keski-Suomen käsi- ja taideteollisuusyhdistys on tehnyt yhteistyötä alueen yhdistyksen kanssa viiden vuoden ajan. Tuloksena on vuosittainen asiantuntija- ja opiskelijavaihto. Suomalaisten delegaatio tutustui neljän päivän ajan oppilaitoksiin ja mestarikäsityöläisten työpajoihin ja esitelmöi Nádudvarissa järjestetyssä näyttelyn avajaisissa ja seminaarissa. Ryhmään kuuluivat toiminnanjohtaja Hannele Heikkinen, koulutuspäällikkö Helena Kunnas, huovuttaja Leena Sipilä, emaloija Ulla Huttunen ja puuseppä Arto Salminen.

11. marraskuuta 2011

Kaj Franck -palkinto

Kaj Franck -muotoilupalkinto on myönnetty professori,sisustusarkkitehti Simo Heikkilälle.

Ulla ja Arto onnittelee Simoa lämpimästi!

10. marraskuuta 2011

Höyry-galleria onnittelee Simoa!

Kaj Frank - muotoilupalkinto on myönnetty Professori,sisustusarkktiehti Simo Heikkilälle.

Höyry-galleria onnittelee lämpimästi Simo Heikkilää,joka avasi näyttelyhistoriamme
Y K S I N K A P P A L E I N -näyttelyllä.

-Ulla ja Arto

Emalipuu Unkarissa

Keskisuomalainen kädentaito esillä Unkarissa

Jyväskylän Unkarin ystävyyskaupungin Debrecenin alueella toimiva Hajdú-Biharín maakunnan kansantaiteen yhdistys (The Hajdú-Bihar County Folk Art Association) esittelee keskisuomalaisia kädentaitajia yhteisnäyttelyssä 5.11. - 20.12.2011 Debrecenissä ja Nádudvarissa. Näyttelyyn on kutsuttu huovuttaja Leena Sipilä sekä korpilahtelaisen Emalipuun yrittäjät Ulla Huttunen ja Arto Salminen. Jouluteemaiseen näyttelyyn asetettiin esille lisäksi multialaisia Kalevantuli -kynttilöitä ja muuramelaisen Mella Nousiaisen tonttuja sekä Ammattiopiston oppilastöitä. Näyttely on vastavierailu viime syksynä Saarijärven Museossa toteutuneelle yhteisnäyttelylle, johon Taito Keski-Suomi ry oli kutsunut ystävyysmaakunta-alueen mestarikäsityöläisiä.


Hajdú-Biharin maakunta Unkarin Pustan alueella on kuuluisa mestarillisesta kansantaiteen ja käsityön osaamisesta. Nádudvarissa sijaitsee yksi Unkarin korkeatasoisimmista käsityön ja kansantaiteen ammatillisista oppilaitoksista. Keski-Suomen käsi- ja taideteollisuusyhdistys on tehnyt yhteistyötä alueen yhdistyksen kanssa viiden vuoden ajan. Tuloksena on vuosittainen asiantuntija- ja opiskelijavaihto. Suomalaisten delegaatio tutustui neljän päivän ajan oppilaitoksiin ja mestarikäsityöläisten työpajoihin ja esitelmöi Nádudvarissa järjestetyssä näyttelyn avajaisissa ja seminaarissa. Ryhmään kuuluivat toiminnanjohtaja Hannele Heikkinen, koulutuspäällikkö Helena Kunnas, huovuttaja Leena Sipilä, emaloija Ulla Huttunen ja puuseppä Arto Salminen.

13. lokakuuta 2011

Uusia tuotteita Emalipuu-kauppaan

Kristian Venäläinen on muotoilun ja taiteen monipuolinen osaaja. Hän on toiminut muotoilijana Rosenthalin muotoiluosastolla Saksassa, keramikka- ja lasimuotoilun laitoksen yliopettajana Kuopion Muotoiluakatemiassa, sekä dekaanina taiteen ja muotoilun koulutusohjelmassa Finlandia yliopistossa Yhdysvalloissa.

Pirkko tuoteperheeseen kuulu tuikkulyhty,vati ja maljakko

Koristelussa hyödynnetään erilaisia virkattuja koristekuvioita, jotka painetaan esineiden pintaan. Maljakoiden ja tuikkulyhtyjen muoto ja pintastruktuuri on modifioitu vanhoista punasavisista salaojaputkista. Isot vadit ovat näyttäviä ja koristelussa on liikkeen tuntu.
Modernisoitua perinnettä !

Four seasons (suurempi kulho)


Näiden taidekeramiikkatuotteiden lähtökohtana on Suomen luonnon neljä eri vuodenaikaa.

Golden Years(mm.tuikkulyhty)

Sisäosan kuparilasitteeseen tulee voimakas kiilto, joka tulee esiin erityisesti käytettäessä tuikun kanssa.

Mitat: k 70 mm, h 125 mm

www.kristianvenalainen.com

17. syyskuuta 2011

Ihanat batikkityynyt

Sirpa Hasan laadukkaat batikkityynyjä löytyy pellavaisena ja puuvillaisena.
Tyynyjen täyte on 100% polyester.

3. heinäkuuta 2011

Emalipuu-kaupan kesäkuvia

Kuvia siltä ja täältä Emalipuu-kaupan tiloista.
Sirpa Hasan luonnonsaippuat ja Leila Ylösen keraamiset saippuakupit ovat olleet kaupan mieluinen kesätuliainen.

Arton sorvattuja kulhoja löytyy erikokoisia ja muotoisia. Kulhot soveltuvat elintarvikekäyttöön, vaikka kesäsalaatin tarjoiluastiaksi.

Sirpa Hasan pellavaiset mekot ovat korkealaatuisuutensa vuoksi löytäneet meistä oman kannattajakuntansa.

Kirsi Neuvosen erikokoiset luonnosvihkot on tarpeen kesän muistiinpanoja varten.

29. toukokuuta 2011

Puistatuksia - Puuseppä Arto Salmisen sorvauksia

Suomen käsityön museoon avautui Arton näyttely Puistatuksia.
Arto on erikoistunut tuoreen puun sorvaamiseen joka on hidasta ja pitkäjänteistä työtä,jossa tekijän rauhallinen luonne pääsee oikeuksiinsa.

Samaan aikaan museon ikkuna-galleriassa on esineitä Emalipuusta.Kaupassa on myynissä unikkeja esineitä, jotka on valmistettu museolle.


Puistatuksia näyttely on avoinna 26.5. - 14.8.2011 saakka.

Suomen käsityön museo, Craft Museum of Finland
Kauppakatu 25,40100 JYVÄSKYLÄ
puh: (014) 266 4370, www.craftmuseum.fi
Avoinna ti-su 11-18

22. toukokuuta 2011

Kello Käy- näyttely Galleria Patinassa

Kello Käy- näyttelyni on esillä Galleria Patinassa,jyväskylä

Kehystämö Galleria Patina
Kauppakatu 3,40100 Jyväskylä
Avoinnna ma-pe klo 10-17 ,la 10-14


Näyttelyssäni,niinkuin usein aiheinani on hyönteiset ja ihmisen anatomia luurankojen muodossa. Näyttelytyöt on valmistuntuneet alkuvuodesta 2011.

Näytely on esillä 1.6.2011 saakka.

19. toukokuuta 2011

Uudet korut Suomen käsityönmuseolla ja Galleria Patinassa

Uusia Emalipuun koruja on esillä Jyväskylässä Suomen käsityönmuseolla ja Galleria-Patinassa.

Uutuus koruissa on riipuksia ja rintakoruja.
Kuvan korut ovat Käsityömuseolla olevia Piste-rintakoruja. Samoja koruja valmistuu kesän aikana myös korpilahden Emalipuu-kauppaan.

Emalipuu-kauppa esittäytyy Suomen käsityömuseon ikkuna-galleriassa

Artolla avautuu Suomen käsityönmuseossa Puistatuksia näyttely tässä kuussa. Samaan aikaan ikkuna-galleriaan toimme Emalipuu-kaupan. Kaupan valikoimissa on ainoastaan unikkisia teoksia ja tuotteita (rasioita ja uusia koruja).

Ohessa kuvaa museolta.

Palaan Puistatuksia -näyttelyyn kun se avataan.

8. toukokuuta 2011

Äitienpäivänä Emalipuu kylpi auringossa

Äitienpäivänä ilma suosi ainakin Korpilahdella.

Emalipuukin sai osansa siitä. Ohessa kuvia sisältä ja ulkoa.

4. toukokuuta 2011

Kevät tulee Emalipuuhun

Emalipuu-kaupan edusta alkaa pikkuhiljaa hahmottua,kun kohti kesää mennään.



Kauppamme yläkerrassa 2.6.avautuva Höyry-galleria ja viereisen rakennuksen tilojen muokkaus alkaa piakkoin. Katso sivuilta www.hoyrygalleria.fi tulevan kesän ja loppuvuoden taiteilijat.

23. huhtikuuta 2011

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!!!


Sirpa Hasan maalaamia munia!