30. joulukuuta 2009

Hyvää Uutta Vuotta 2010




Vuosi alkaa uusin teoksin ja innostunein mielin tulevaa vuotta kohti!

22. joulukuuta 2009

Hyvää ja Rauhallista Joulun aikaa



Tulevan vuoden tiedossa olevia uutisia tulen kertomaan vuoden vaihteen alla. Niihin kuuluu ehkä tärkeimpänä pienen Emalipuu-kaupan avaaminen,,,ja missäkö? Siitä kerron sitten pitemmästi:)


Rauhaisaa Joulun aikaa kaikille luontokappaleille!

8. joulukuuta 2009

Vanhan Koulun joulun tunnelmia

Ohessa poseraamme kauniisti viulustimme kanssa.
Alla tunnelmia kävijöistä ym. Unohdin osaksi ottaa kuvia,koska olin puheissa enemmän ihmisten kanssa,joten kuvaaminen jäi vähemmälle.





29. marraskuuta 2009

Vanhan Koulun Joulu

Emalipuu valmistautuu pikkuhiljaa Itsenäisyyspäivä viikonlopun "Vanhan koulun jouluun",joka on järjestyksessään kuudes.




















[ www.emalipuu.fi ]
Joka vuosi, ennen joulua järjestetään Korpiahon koululla pienimuotoinen Vanhan koulun joulu
-tapahtuma.
Talvisena viikonloppuna viritellään joulun tunnelmaa kahtena päivänä, lauantaina
ja sunnuntaina.

Vanhan koulun joulu avaa Korpiahon koulun ovet avoimeksi kaikille vieraille myös Ullan ja Arton omiin työtiloihin. Vanhan koulurakennuksen glögin ja pipareiden tuoksuisessa ympäristössä tapahtumavieraat voivat verstaskaupan lisäksi tutustua emalointitilaan ja emaloinnin eri vaiheisiin.
Talvisen pihamaan toisella puolella voi nuuhkia juuri sorvatun puun tuoksua, kun Arto antaa omassa verstaassaan työnäytöksiä puun sorvaamisesta.

Vanhan koulun joulu -tapahtumaan kutsutaan joka vuosi myös muutama muu kädentaitaja tai taiteilija, joiden työt ovat esillä ja myynnissä. Tänä vuonna paikalle saapuu taiteilijoita Jyväskylästä.
Samuli Alonen tuo ulkoilutettavaksi Citybirds- lintuja ja niiden lisäksi esillä on metalli- ja kivityönäytteitä.
Toinen vieraista on mediataiteilija Päivi Hintsanen. Vanhan koulun jouluun Hintsanen
pakkaa myyntilaukkuunsa niin tietokoneella valmistettuja pigmenttimustetulosteita kuin käsinpiirrettyjä uniikkeja värityskuviakin.
Tiitin viulu ja Teijan harmonikka soivat tunnelmaa koulun jouluun sunnuntaina klo 13 ja 14.

Aikainen näyttelyvieras saattaa haistella kirpeää talvi-ilmaa pihamaan laitamilla, mutta lyhyen päivän sammuttua kävijä huomaa pihaa koristavat kymmenet kynttilät. Vaikka vieraita olisi runsaastikin, ympäröivä maaseudun hiljaisuus ei voi olla vaikuttamatta.

Tapahtuma on pieni ja rauhallinen.

EMALIPUU KÄSITYÖLÄISTEN JOULUTORILLA, SUOMEN KÄSITYÖN MUSEOSSA
12.-13.12.2009 • la-su 11-18, Jyväskylä • www.craftmuseum.fi
Lisätietoa: www.emalipuu.fi, http://ulla-enamelwood.blogspot.com
tai (Ulla) +358 (0)50 4121 611, (Arto) +358 (0)40 5289 076
Vanhan koulun joulu
5.-6.12.2009 klo 11-17
EMALIPUU, Papinvuorentie 15, 41800 Korpilahti

19. marraskuuta 2009

Terveiset Käden Taidot messuilta Tampereelta



Messu-osastomme on ollut jo muutaman vuoden samalla paikalla,ja se on osoittautunut hyväksi ja toimivaksi.


Ainahan toivoisi ,että voisi olla isommalla osastolla,mutta parempi kuin ei osastoa ollenkaan.


Messuilla on sen vuoksi mukava olla,että pystymme tuomaan esille myös unikki esineittä ja teoksia, piensarjan rinnalle.










11. marraskuuta 2009

Käden Taidot messuilla tavataan

Meidät löydät osastolta A601,,,Tavataan Tampereella:)

Piirto -riipus

9. marraskuuta 2009

Uusia "pitsi rukseja" Tampereen Kädentaidot messuille

Loppuviikolla ollaan taas menossa tampereelle Suomen Kädentaidot messuille ,Pirkkahalliin.

Sinne on mukava valmistaa uusia koruja ja muita esineitämme.
Nämä korut on "pitsi-rukseja".

Laitan lisää uutuuksia keskiviikkona.

3. marraskuuta 2009

Rasia Australiaan

Vaahtera rasia emaloidulla kanella.


Kesällä saimme tutustua pariskuntaan ,joka näki verstasmyymälässämme Arton sorvaaman astian.

He halusivat siitä rasian(kahdella eri kannella),ja niin he valitsivat tyylin emalointiin.

Näin se lähti valmistuttuaan kenguru maahan.

25. lokakuuta 2009

Emalipuussa,,,

(Kuvassa Martoista Päivi Ikkala )
Korpilahden Martat järjestivät 23.-24.10.09 Emalipuun tiloissa korpiahossa -Hopeaketju kurssin, opettajana ruovedeltä Tuula Tjäcler.
Meitä oli 12 innostunutta oppilasta, joille lähes kaikille kyseinen tekniikka oli uusi tuttavuus.

Palaan omiin kokeiluihin pian,,,,

Olen monesti miettinyt, että saattaisi olla mukava kokeilla,,,ja nyt on se tehty! Kokemus oli erittäin mukava ,ja luulen että jotain tulen siirtämään omaan työhönikin, tosin eri materiaaleja käyttäen. Mutta kokopäiväiseksi ketjun valmistajaksi minusta ei ole,koska puutteellinen näkökykyni, tekee tarkan tekemisen ilman kolmiulotteisuutta hankalaksi. Ja luonteelleni tämä on valitettavasti aivan liian hidasta. " Rauhaton sielu"

Mutta luulen ,että varmaan kaikki paikalla olleet innostuivat tavalla ja toisella tekniikasta. Katsotaan tuleeko tälle jatkoa keväällä.

Tästä kiinostuneet voivat ottaa yhteyttä vaikka Tuulaan suoraan tiedustellakseen missä kaikkialla hän käy opettamassa. tuula.tjäcler@ruovesi.fi
Myös netistä löytyy Tuulan mukaan " oma maailma" ketjujen valmistukseen ja niiden raaka-aineisiin.


Ketjumalleja oli runsaasti ,helposta - erittäin hankalaan! Ja niiden opettelu jäikin seuraavaan kertaan.

Tuula opastamassa uutta työvaihetta.



14. lokakuuta 2009

Ulla pihalla puutarhassa



Ja sitten nämä toiset valutyöt.
Pihassamme on kasattu kivikeko, jotka on nostettu pihasta pois,kun routa on nostattanut ne. Kivistä kun pidän, niistä kaivinkoneen avulla saimme kivikkokasveille paikan.
Kun sitä massaa oli aika paljon, lapioimme lopun kivien väliin, ja siitähän se lähti, "Gaudin" mosaiikit mielessä. Laitoin loput simpukat ja naapurissamme asuu keraamikko, jonka "aarre-laatikolle" pääsin käsiksi:)
Aikaa ei ollut paljon suunnitella ,joten luovalla hulluudella vaan laatta laatan perään. Ja omasta mielestä siitä tuli HIENO.
Suosittelen lämpimästi.

Ulla pihalla puutarhassa


Kasvihuone edistyy,mutta on tällähetkellä "pressun" alla muhimassa,joten laitan kuvan parinviikon päästä.


12.10 teimme taas valu töitä, ja yli jääneestä massasta sain tehdä omia valuja. Ensin muistin nähneeni jossain lehdessä ,maitopurkkeihin tehtyjä kuutioita. Päälle painelin matkoiltamme tuotuja simpukan kuoria ja emalointi laattoja menneiltä ajointa ym.
Näitä voi käyttää mm. ensikesänä "painoina" kasvihuoneessani.
"Rumia" ja karujahan nämä saattaa olla monen mielestä,mutta itse pidän ruman-kauniista asioista. Ja pieni karheus istuu luontoon paremmin mielestäni.


6. lokakuuta 2009

Ulla pihalla puutarhassa


Hortenssian kukat kranssiin.
Verannalla kesän kasvanut hortensia kukki hienosti tänä kesänä, ja kun aika oli mennä talvitaloille,leikkasin kukat ja sidoin niistä kranssin.
Kukat on olleet nyt viikon ulkona ,ja ne ovat kuihtuneet kauniiksi sävyiksi.
Älä siis heitä pois ,suotta kaikkea kesällä kasvanutta,,,,mieti miten voisin nauttia vielä niistä.

5. lokakuuta 2009

Kasvihuone edistyy


Ja niihän koitti kasvihuoneen perustaminen,joka on kyllä minulle ns. uudis sana! Nyt jo on tiedossa mitä kaikkea se pitää sisällään (luulisin), ja todettu on ,että aivan kauhea hommahan se on ennekuin on ikkunat paikallaan.
Kyllä oli viikonloppu ns. Oppia ikä kaikki! ja ei mennyt päivät hukkaan, kovasti tuli uutta tietoa. Eli ohessa olemme valaneet ja sisälle valumassaan on uptettu pieni emali-aurinko onnea tuottamaan ja tietenkin olin yllytys-hullu ja piti sotkea haska valuun!
Seuravana olikin muuraus urakka josta huomenna lisää:)


Ulla pihalla




2. 10 Perjantaina, ennen kuin kasvihuoneemme "perustaminen" alkoi ,aamu oli hienon huuruinen. Vielä muutamat kukat sinnittelivät huurteen alla, ja maa oli saanut lehdistä mukavan peitteen.
Kai se on vain hyväksyttävä tosiasia ,että talvi tekee tuloaan! Mutta ensi kevät koittaa pian ,ja en huomaakaan kun jo mietin mitä laitan kasvamaan uuteen kasvihuoneeseemme.


28. syyskuuta 2009

Paukun näyttely päättyi,,


Taas yksi näyttely on saatettu päätökseen,ja esineet noudettu kotiin.
Seuraavana onkin tulossa Kädentaidot Messut ,Tampereella ja sitten onkin jo joulun aika tapahtumat,joista tuonnempana.


25. syyskuuta 2009

Talviteloille


Eilinen oli, kuulas ja kaunis syyspäivä, ja iltapäivästä "karkasin" työmaaltani ulkohommiin.
Teimme taas sen ikävän työn, jonka olemme tehneet jo kuuden vuoden ajan syksyisin. Pasuunankukkamme "Hirviö" katkaistiin ja vietiin talviteloille vanhan koulun uumeniin. Mutta kevän koittaessa,kasvu taas pyrähtää käyntiin.
Tänä kesänä hirviömme ( nimensä hän sai kasvuvoimastaan ) kasvoi kaksimetriseksi ja kukki kolmisensataa kukkaa kesän aikana.
On ilo katsella aina kukan kasvua, ja sitä miten hyönteiset nauttivat myös siitä, jos vain pääsevät aina kukan pohjalle ruokailemaan.
Joskus kun hyönteisten "tassut" lipsuvat ,ja perille meno on hankalaa. Ei pitäisi naurra,mutta on se huvittavankin näköistä temmellystä.
Muut kukat lähtevät verannaltamme myös talviteloille tämän viikonlopun aikana,,,ja siinä on hommaa taas laittaa kaikki pois talven tieltä.
Olin hölmö ,että sen jälkeen kun olimme katkaisseet kukan,muistin ,että kuva piti ottaa. Joten ylempi kuva on viimevuodelta, ja alempi on yökuvausta tältä kesältä.
Joten karkaan taas iltäpäivällä töistä pihahommiin:)

24. syyskuuta 2009

Kasvihuoneen ikkunat


Kun kauan sitten haaveilimme kasvihuoneesta, kuva oli toisenlainen. Ja jos olisimme alkaneet mieheni kanssa kahdestaan sitä toteuttaa ,tekisimme sitä vielä vuonna 30000:)

Onneksi suvussa on auttavia käsiä ja talkoomeininkiä. Ja niin meillä yhtä'äkkiä onkin tulossa pihaamme vanhoja ikkunoita.
Ne ikkunat ,joita ajattelimme "kerätä" sieltä täältä olisivat olleet vanhempia,mutta olisipa niissä ollut kerääminenkin ,saati sitten niille rungon tekeminen vaatinut miettimistä ja aikaa.
Ja nyt en epäröi Arton tai muiden sukulaisten taitoja osata tehdä,vaan kuinka hankalampaa se olisi ollut. Koska kaikki lasit olisivat tietenkin olleet eri kokoisia.

Joten ikkunat on pihassa,ja ensiviikolla aloitamme perustusten teon. Ja mitä se pitää sisällään,,,sen tietää parhaiten Arton lankomies. On onni kun joku tietää heti,miten pohja työt pitää mennä,jotta kasvihuone olisi pystyssä vielä ensitalven jälkeenkin:)

23. syyskuuta 2009

Ulla pihalla

Kuva on viime vuoden matkaltani Englannissa, josta löysin tämän viehättävän kasvihuoneen eräästä puutarhasta. Kaunis!


Lause -Elämäntapana emalipuu, pitää sisällään kaiken mitä työhömme ja elämäämme kuuluu. Tulet seuraamaan myös pihaamme nousevan ( unelmani) kasvihuoneen rakentamista.

Kasvihuone tulee olemaan noin 16neliötä. Kuoppa on jo kaivettu ,ja kahden viikon aikana projekti tulee edistymään,,,vauhdilla? saas nähdä!
Lisään kuvaa alkuvaiheista pian.


22. syyskuuta 2009

Debby Moxon,UK


Saimme viime viikolla tutustua paremmin Englantilaiseen korutaiteilijaan. Debby ja hänen miehensä Ian Simm, asuvat ja työskentelevät Yorkshiressa. Debby työskentelee titaniumin kanssa ,ja on valmistanut/kehittänyt omaa tekniikkaansa jo 25-vuotta.


Suosittelen vilkaisemaan heidän sivujaan.



Korutaustat


Saimme vihdoin uudet korutaustamme ja esitteemme ulos painosta. Pikkuhiljaa sitten uusi graafinen ilmeemme ja logo tulee toivottavasti tutuksi, vanhan ua-logon poistuttua.

7. syyskuuta 2009

Lisää uutta Emalipuussa


Toinen iloinen tapahtuma seurasi myös www-sivujemme julkaisun rinnalla.
Painoon menossa on uudet taustat koruille ja ihka uudet esitteemme. Esitteitä on kolmea erillaista (Ulla, Arto ja Emalipuu).
Kun painokset valmistuvat, niin mm. uudet korutaustat ilmaantuvat pikkuhiljaa koruihin jälleenmyyjien kautta.
Näiden visuaalisen ilmeen on suunnitellut Tiina Leino, www.villakas.fi

6. syyskuuta 2009

Odotus palkittiin,,,


Tapaat kuvan viherjäärän sivuillamme,,,,

Näin ainakin itse koen! Olemme Päivin (Hintsanen) kanssa työstäneet jonkun tovin www sivujamme. Asiat ottivat aikaa,mutta odotus palkittiin "meidän näköisillä" sivuilla.Toivon ,että löydät meidän hengen näiden sivujen kautta.

Sivujen teossa ,olen oppinut vallan kauheasti asioita,ja oppinut entistä enemmän arvostamaan ihmisiä ,jotka ovat oman alan ammattilaisia! Näihin kuuluu mm. Päivi.

Samaan aikaan ollemme uudistaneet graafista ilmettä yhdessä Tiinan ( Leino) kanssa ,ja nekin on nyt painatusta vaille valmiit! Saimme uuden mm.logon ja esitteet.

Kun on ollut käsityöläisenä vuosia ,aina aika ajoin kaipaa uudistamista työssä,,,,ja nämä kaksi uudistusta ,jotka on valmistuivat, "potkivat" meitä eteenpäin omassa työssämme!

Koska asiakas = me ,,,olemme iloisia ja onnellisia sivuistamme ja tuoreista esitteistämme! www.emalipuu.fi

3. syyskuuta 2009

Hiljaa hyvä tulee?

Kun tämä "bloggaus" on vielä uutta ,,,toivon mahdollisilta vierailijoita kärsivällisyyttä näiden sivujeni lopullisen muodon saavvuttamisen suhteen.
Tämä ei ole vielä luontevaa luettavaa ,koska hiukan tässä alkujännitystäkin vielä esiintyy.
Jokatapauksessa,,,sivuilleni ilmestyy kuvia emalipuun esineistä ja talossa tapahtuvista asioista.
Ylläoleva kuva on yksityiskohta koivuisesta rasiasta ,jonka mieheni/työparini Arto (Salminen) on sorvannut. Kansi on emaloitu.